Tarinani



Moi, mä olen Mailandian Maija! 


"Olipa kerran Maija. Maija syntyi mansikka­tilalle, katseli lapsuutensa värikkäitä peltoja ja metsiä, piirsi, luki ja askarteli – ja piirsi vähän lisää. ”Näistä sinun piirroksistasi tulee aina niin hyvä mieli”, äiti ja isä sanoivat, ”Kaikki piirtämäsi hahmot hymyilevät aina niin leveästi!”
Vuodet vierivät, ja Maija päätyi opiskelemaan tekstiilimuotoilua. Lapsenmielisyys, värit ja huumori kulkivat yhä mukana ja alkoivat siirtyä kankaalle. Opiskeluaikana se sitten selkiytyi – Maija halusi yrittäjäksi.
Muutaman mutkan ja vastoinkäymisen jälkeen Mailandia näki päivänvalon joulukuussa 2012. Idea syntyi yrittäjyyskurssilla puoli vuotta aiemmin, kun kuningasidean metsästys oli umpikujassa. Maija päätti noudattaa kerran saamaansa neuvoa ja palasi sinne, mistä tiesi parhaiten – lapsuutensa värikkäille pelloille ja metsiin. Syntyi tarina ja sen ympärille tuote, tuotteen ympärille mallisto... ja kokonainen maailma."

Nyt teen omaa tuotemallistoa yhteistyössä usean kotimaisen osaajan kanssa ja lisäksi suunnittelen kuvituksia muille yrityksille ja yhteisöille. Tekstiili on jäänyt pienempään rooliin ja pääpaino on nyt nimenomaan kuvituksissa. Piirtäminen on suurin vahvuuteni ja olen oppinut hyödyntämään taitoa mitä erilaisimmissa tilanteissa. Opiskelen yrittämisen ohella kieliä Tampereen yliopistossa, joten tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti kuvien ja kuvituksien hyödyntäminen yritysten ja yhteisöjen viestinnässä – markkinoinnissa, koulutuksessa ja myynnissä. Visualisoinnit eli kuvakiteytykset ovat nykyaikaisen yrityksen viestintävaltti!

Jollei oteta lukuun kynää ja paperia, avoin mieli, hurtti huumori ja positiivinen asenne ovat tärkeimmät työkaluni yrittäjänä. Teen työtäni sydämellä ja uskon, että voin tuottaa sinulle osaamisellani iloa ja hyötyä.

Tervetuloa Mailandiaan, minun maailmaani! 💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti