sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Yksin, mutta yhdessä

Heipähei kamut! 💛
Somea on helpompaa ja nopeampaa päivittää arjen tohinoissa, mutta tällaista tarinoijaa miellyttää välillä kirjoitella teille pidemminkin. Blogipohdintoja siis pitkästä aikaa!

Mitä kuuluu?
Mailandialle ja sen Maijalle kuuluu hyvää. Kuopio Designmarket toi mukavaa piristystä kevääseen ja paljon uusia asiakkaita. Kiitos vielä kaikille tapahtumassa kävijöille, järjestäjille ja myyjätovereille! Kuopiolla on sattuneesta syystä aina erityinen paikka sydämessäni. 💕 

Opiskelut täällä koti-Tampereella ovat edenneet myös suunnitellusti ja valmistun tänä keväänä humanististen tieteiden kandidaatiksi. Viime viikot ovat olleet aikamoista tasapainoilua tenttien, tehtävänpalautuksien ja yrityksen hommien välillä, mutta pian voi hieman huoahtaa, kun opinnoissa siirrytään kesälomalle. Sitten pörrätäänkin täysipainoisemmin Mailandian parissa! 🌞

Kuopio Designmarketin yhteydessä päivitin somea (erityisesti Instagramia: @mailandia.fi) hieman aktiivisemmin ja tarkoitus olisi pitää siellä mölyä hieman enemmän jatkossakin. Uskaltauduin ekaa kertaa lisäämään pari videotakin omalla naamallani, eikä se ollutkaan niin kummallista kuin ajattelin! Haluaisin kovasti tuoda teille enemmän tietoa siitä, mitä oikeastaan teen ja miten tuotteeni syntyvät. Mailandia on virallisesti yksi ja ainoa yrittäjä ja työntekijä eli minä, mutta kokonaisuus tarvitsee aika monta muutakin ihmistä toteutuakseen. 

Yksinyrittäjä vai ihan vaan yrittäjä?
Yksityisyrittäjä tarvitsee muita ihmisiä todennäköisesti jopa enemmän kuin keskiverto työntekijä. Moni asia toki vaatii itsenäisiä päätöksiä, yksinäisiä työtunteja ja hurjaa venymistä – on kuitenkin H U L L U A  edes yrittää pärjätä kaikessa yksin. Omaa juttua voi todellakin tehdä, vaikka osan työvaiheista teettäisikin muilla (tarjoan kahvit sille, joka kertoo tämän 25-vuotiaalle minulle 5 vuotta sitten). Se on juuri sitä järkeistystä, jolla yritystoiminnasta saa tehokkaampaa – järjestät itsellesi aikaa niihin asioihin, jotka ovat oman osaamisesi ydin. Et voi olla kaikessa paras – keskity siihen, missä oikeasti olet paras ja etsi ympärillesi yhtä rautainen joukko osaajia. Ideasi voivat nousta uuteen lentoon, kun käytössäsi onkin yhtäkkiä valtava kirjo osaajia ja heidän materiaalinsa! Yksinyrittämisen ei tarvitse olla yksinäistä. 

Yhteistyökumppaneista saisi kirjoitettua vaikka romaanin, mutta esitellään nyt tällä kertaa niitä alihankkijoita ja muita materiaalivelhoja. Niin ja teenhän mä vielä paljon itsekin täällä kotona!

Kuka tekee ja mitä?
Suunnittelu ja kuvittaminen on se Mun Oma Juttu. Piirrän suurimman osan tuotteista ja/tai kuvituksista ensin kynällä paperille, sitten skannailen, muokkaan ja väritän. Vuosien varrella on kertynyt myös aikamoinen kirjasto kuvia, joita yhdistellen ja muokkaillen saa aikaan monenlaista uutta. Kuvankäsittelyohjelmat on tärkeä osa työtä ja niistä eniten käytössä lienee tällä hetkellä Adobe Illustrator, kavereiden kesken Illu. Illu auttaa, kun haluaa toistoa, symmetriaa ja semmoisia teknisyyksiä, mitkä olisi käsin piirtäen  joko hirveä maraton tai täysi mahdottomuus.

Tekstiilituotteet ompelen itse, työhuoneessani täällä kotona Tampereella. Tuotevalikoima on painottunut viime vuosina yhä enemmän paperituotteisiin, mutta joitakin tekstiilejäkin on vielä mukana. Esimerkiksi hahmotyynyt ja pehmopalikat ompelen ja täytän vanulla omin pikku kätösin.   Nämä värikkäämmät Mailandian tekstiilit on painanut käsin kuopiolainen pariskunta Maarit ja Veikko Jäntti ja värit on toimittanut niin ikään kuopiolainen Emo-Tuotanto Oy

Ainut valmiina minulle tuleva tekstiilituote on ekokangaskassi (kuvassa), jolle painatan Kuopio- ja Tampere-printit täällä Tampereella (Merkkaus Mylly Myllypurolla, terkkuja Netta ja kumppanit!). Kangaskassi tulee pakkaustarviketukku Napakalta, jonka selvityksen mukaan kassit valmistetaan Kiinassa tehtaassa, jossa työolot ovat hyvät ja jossa työntekijöistä huolehditaan asianmukaisesti. Kiina on monelle kirosana, mutta tekstiilien suhteen totuus on aina enemmän tai vähemmän itämainen. Kassin valinta on ollut minulle tältä osin jonkinmoinen myönnytys, mutta tämä ratkaisu on tuntunut tähän mennessä parhaalta materiaalin, sen kestävyyden ja koko prosessin kulut huomioiden. Minulle on kuitenkin tärkeää, että tiedän tuotteen alkuperän.

Mailandian kortit, julisteet ja printit on painanut joko kuopiolainen Arsmat (terkkuja Tuomolle ja Marille!) tai tamperelainen Pirkan Painotuote (eli Martti, moroo!). Välillä osaa printtituotteista työstetään eteenpäin Kuopiossa (esim. lorukorttien muoto ja ompelukuvien rei'itys), jolloin olen painattanut tuotteita vielä Kuopiossa. Tällöin vältytään turhalta pakettirumbalta!

Vaneriset pikkukyltit ja naulakot sekä yrityksen logoleimasimen on minulle tehnyt uskomaton voimakaksikko Kuopiosta eli Moocb alias Henri ja Iita. 💕 Nämä oman elämänsä MacGyverit laseroivat monenmoisia materiaaleja ja ovat myös idearikas apu tuotesuunnitteluprosesseissa. Iso suositus tähän suuntaan! Henri ja Iita ovat mukana järjestämässä myös Kuopio Designmarketia. 


Lisäksi olen saanut apuja tuotteiden ja myyjäiskalusteiden suunnittelussa ja valmistuksessa kavereiltani Tampere Hacklabilla, jossa on käsillätekemisen mahdollisuuksia aina laseroinnista ompeluun! Suosittelen tutustumaan Hacklabien toimintaan, jos itsellä ei ole tiloja ja käsillä tekeminen  esimerkiksi puusta kiinnostaa 😊

No tulihan siitä melkoinen romaani näinkin! Olisitko arvannut, miten montaa käsiparia Mailandian tuotteiden valmistumiseen oikeastaan tarvitaan? 
KIITOS teille kaikille! 💗 Ilman teitä ei olisi Mailandiaa, ystävistä ja perheestä puhumattakaan! 😘 

* * *

Ensi kerralla voitaisiinkin tehdä katsaus Mailandian jälleenmyyjiin, joita on ollut vuosien varrella  varsin kirjava ja vaihteleva joukko. Ja uusiakin on tulossa, jaiks ja iik!
Palaamisiin, kamut ja iloista vappua! 🎈🎉🎊

terkuin
Mailandian Maija


maanantai 29. tammikuuta 2018

Uutta ja vanhaa

Heipähei kamut ja vuosi 2018! 

Tammikuu on sujunut sutjakkaasti tulevaa Mailandia-vuotta suunnitellen ja opintoja läpi kahlaten. Valmistun tänä keväänä humanististen tieteiden kandidaatiksi (toivottavasti ainakin) ja tekemistä riittää! Opintojen ja yrittäjyyden yhdistäminen on välillä yhtä tuskaa, mutta parhaimmillaan se antaa molemmille osa-alueille sopivasti boostia – viime aikoina on onneksi tuntunut juuri siltä! 👍

Ähtärin uudet asukkaat ovat innoittaneet täälläkin!
Yritykselle jäävä aika vaihtelee opintojen takia paljon, mutta suunnittelulle järjestyy aina aikaa – se on nimittäin sitä mun lempipuuhaa! 💗 Tulossa on jotain ihan uutta, mutta myös jotain, mikä yhdistää uutta ja vanhaa...

Olen aiemminkin tehnyt tuotteita, joissa hyödynnän aiemmin valmistamieni tuotteiden ylijäämää. Esimerkiksi helistinpalikoiden kankaista suurin osa on leikkuujätettä aiemmin ompelemistani tyynynpäällisistä ja muista tekstiileistä. Yhtenä vuonna tein minierän uniikkeja kasseja, joihin käytin samaten tyynynpäällisten leikkuujätteitä. Valmistus oli sarjatyötä työläämpää, mutta lopputulos i-h-a-n-a!

Nykyään tekstiilillekin löytyy kiitettävästi kierrätysvaihtoehtoja, mutta haluan aina antaa hukkamateriaaleille mahdollisuuden omassa tuotannossani, ennen kuin vien sen muualle kiertoon. Moni pieni tilkku saa uusia ulottuvuuksia, kun sitä käytetään uudella tavalla tai yhdistetään johonkin yllättävään materiaaliin. Välillä siis myös materiaali voi olla suunnittelun lähtökohta, vaikka yleensä lähdenkin enemmän liikkeelle kuvista ja tarinoista.

Luonnoskirjassa huristaa nyt myös autoja.
Uutuuksien suunnittelu on toisaalta kaksijakoista puuhaa, kun valikoimaa on ennestäänkin. Muotoilualan yrityksiltä odotetaan jatkuvasti uutuuksia ja itsekin haluaa kokeilla kaikenlaista – välillä on kuitenkin tuskallisen tietoinen siitä, mitä uuden tavaran suoltaminen tekee maapallollemme. Vanhan materiaalin hyödyntäminen uusissa tuotteissa on paitsi hauskaa mutta myös ekoteko. Samoin on tarkka suunnittelu – hyvin suunniteltu, tarkoituksenmukainen ja materiaaleiltaan kestävä tuote käytetään todennäköisemmin rakkaudella loppuun. Miten sinä toimit – laitatko vanhan kiertoon vai käytätkö sen mahdollisuuksien mukaan loppuun, vaikka tuunaamalla?

Tulevana keväänä on odotettavissa siis pieniä tuoteuutuuksia mutta toivottavasti myös jokin myyntitapahtuma! Muutamaan paikkaan olen jo suunnitellut hakevani ja odotan kovasti että pääsen pitkästä aikaa asiakkaiden pariin! Olen pohdiskellut tuotteiden lisäksi myös myyjäisten esillepanoasioita ja sillekin saralle tullee jotain mukavaa uudistusta. Autottomana myyjäisiin kulku on välillä yhtä Ikea-kassien ja julkisten kulkuvälineiden riemujuhlaa, mutta nyt olen ehkä keksinyt jotain vähän toimivampaa. Okei, edelleen mennään julkisilla, mutta kokoonpano on toivottavasti sekä toimivampi, kompaktimpi että myyvempi! Siinäpä tavoitetta kerrakseen... 😉

Palataan taas, pitäkää huolta toisistanne 💛


lauantai 23. joulukuuta 2017

Mailandia joululomalla 24.12.2017 – 1.1.2018

Huhheijaa, mihin tämä joulukuu on oikein kadonnut? Huomenna on jouluaatto ja Mailandian Maijakin on vetäytynyt koti-Savoon joulun viettoon. 🎅🎄 Lomailen joulunpyhät ja välipäivät ja palailen taas töiden pariin uuden vuoden puolella!

Tilaukset ja muut yhteydenotot käsitellään siis taas 2.1. alkaen. Jos asiasi on kiireellinen, laita sähköpostia – tarkistan sen säännöllisesti myös loma-aikana 😊

Ihanan rentoa joulunaikaa teille kaikille! Ottakaa rakkaimmat kainaloon ja pitäkää toisistanne huolta 💗

jouluterkuin
Mailandian Maija

torstai 30. marraskuuta 2017

VERKKOKAUPPA AUKI! 💛

Jjjjeeee! NYT SE ON AVATTU! Jippii ja hurraa! 💗

Kauppa löytyy tuttuun tapaan osoitteesta www.mailandia.fi ja kaupan välilehdeltä pääset myös lukemaan tätä blogia. 😊 Muilta välilehdiltä löydät kaupan (tietenkin), listan tämänhetkisistä jälleenmyyjistäni, tietoja tarjoamistani kuvituspalveluista, yhteystietoni sekä tarinan siitä, miten Mailandiasta tuli Mailandia – ja Maijasta Mailandian Maija.

Olen rakentanut nyt kauppaa useamman kuukauden ajan aina silloin kun aikaa on ollut ja suuren työn on tehnyt myös ihanainen avomieheni Juha! Tekninen, mutta ennen kaikkea henkinen tukeni 💙 Aplodit Juhalle 👏

Käy ihmeessä kurkkaamassa uusia sivujamme ja laita palautetta – risuja tai ruusuja. Kaikki on näin kauppiaan näkökulmasta kunnossa, mutta kun omaa tekelettään katselee tarpeeksi pitkään, tulee joillekin asioille sokeaksi. Kerro siis näkemyksesi, kuuntelen mielelläni mitä mieltä olet toimivuudesta, asetteluista, kuvista, tilausprosessista jne. 😊


Palataan pian joulukalenterin merkeissä, kamuset! 🎄🎅

tiistai 28. marraskuuta 2017

Mailandian joulu

Mailandian joulu poikkeaa menneistä jouluista siinä suhteessa, että joulutapahtumia on kalenterissa pyöreä nolla. Pari tapahtumaa peruttiin tänä vuonna, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi tai koska järjestäjät eivät löytäneet sopivaa tilaa yms. Pari tapahtumaa tyssäsi myös karsintavaiheeseen.  Suosituimpiin joulutapahtumiin on parhaimmillaan moninkertainen määrä hakijoita myyntipaikkoihin nähden ja tapahtumanjärjestäjät koettavat saada esille mahdollisimman monipuolisen kattauksen tuotteita. Tällä kertaa en mahtunut mukaan, syystä tai toisesta.

Ensin joulu ilman joulumyyjäisiä tuntui ajatuksena hassulta, mutta toisaalta olen myös muuttamassa joulukuussa uuteen asuntoon – eiköhän sitä tekemistä löydy silti! Koska työhuoneeni on nykyisellään kotona, myös Mailandia muuttaa mukanani 😊 Mitähän Martti tuumaa uudesta asunnosta?

Ja kuulkaas, uusi verkkokauppa on ihan viimeistä silausta vaille valmis! Voijjee miten olenkaan innoissani siitä. Ulkoasu on nyt paljon edellistä raikkaampi, värejä kuitenkaan unohtamatta  💙💚💛💜💗 Oumai. Pian pian PIAN. Kuulette sitten kyllä, kun kiljaisen riemusta!

Joulukuussa pyöräytetään käyntiin Mailandian joulukalenteri sekä Facebookissa että Instagramissa ja luukuista saattaa paljastua vaikka kivaa – tarjouksia verkkokauppaan, jouluisia kuvia ja tarinoita tai vaikka – iik – videoita!

Laitahan viimeistään nyt Mailandian Facebook-sivu (facebook.com/tervetuloa.mailandiaan) ja Instagram-tili (@mailandia.fi) seurantaan, niin pääset availemaan luukkuja! Hihhii! 🎅🎄


Palataan pian, kamut!

💛lla Mailandian Maija

perjantai 29. syyskuuta 2017

Loading: Mailandia 2.0

Ou mai, mihin se kesä jo meni? Heipähei syksy ja uudet (syys)tuulet!

Oon piirtänyt viime aikoina hurjan paljon taloja,
pieniä mailandiamaisia pitsihuviloita 💛

Täällä ollaan edelleen, vaikka hiljaiseloa on somessa vietettykin. Loppukesästä uuden verkkokaupan suunnittelu ja rakennus alkoi toden teolla ja piirustelukynä on sauhunnut vimmaisesti! Olen piirtänyt uutta sisältöä kauppaan, tarinaan ja mietiskellyt samalla tuoteuutuuksia. Piirtäminen ja suunnittelu on lähtenyt pitkästä aikaa ihan uuteen lentoon, tuntuu ihan kuin olisin vasta oppinut piirtämään! Luovat prosessit on joka kerta yhtä erilaisia ja yllättäviä, sitä ei koskaan tiedä milloin homma kulkee ja milloin se tyssää kuin seinään. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on auennut joku isompi luovuuslukko, ja tiedättekö, se on IHANAA! 




Olen rakentanut nettikauppaa uudelle verkkoalustalle ihanaisen avomieheni kanssa, joka taitaa koodauksen salat ja on muutenkin ollut valtavan tärkeä tuki Mailandian uudelleenkäynnistyksessä. Yrittäjälle jo siitä on valtavan suuri apu, että omia ajatuksia ja ideoita saa purkaa ääneen. Loppujen lopuksi päätökset on kyettävä tekemään itse, mutta ajatusten pallottelu on tärkeää – varsinkin tällaisissa taitekohdissa, kun tuntee aloittavansa alusta. Enhän minä ole toimintaa missään vaiheessa lopettanutkaan, mutta välillä teki mieli. 

Sanottakoon se nyt julkisesti ja ääneen: muutama vuosi takaperin paloin loppuun. Tein liikaa töitä, en osannut pyytää apua, olin itsepäinen ja monesta asiasta tietämätön. Jatkoin sokeasti saman kaavan toteuttamista, vaikka tiesin, ettei se toimi. Samaan syssyyn yleinen taloustilanne alkoi hiipua ja joukko tuttuja jälleenmyyjiä lopetti toimintansa. Työnteosta hävisi ilo ja lopulta olin hävitä itsekin. Itkin päivät läpeensä ja olin väsynyt, mutten saanut unta. Olin itsekriittisempi kuin koskaan ja syytin itseäni kaikesta. Häpeä ja epäonnistumisen tunne oli kuin tummanpuhuva mörkö olkapäällä.

Mulla on sellainen taiteilijamainen taipumus, että joudun aina välillä käymään aallonpohjissa ihan vain saadakseni lisää puhtia nousta uusiin ulottuvuuksiin. Yleensä se tarkoittaa niitä tavanomaisia luovuuspuuskia ja suvantovaiheita, mutta tämä oli eri juttu. Tämä aallonpohja oli niin syvä, että tarvitsin aikaa toipumiseen. Teille asiakkaille ja Mailandian tutuille olisi varmastikin ollut selkeintä laittaa Martti kavereineen hetkeksi pöytälaatikkoon, mutta en oikein osannut tehdä sitäkään. Jatkoin hyvin pienimuotoisesti, aina sen verran kuin pystyin ja jaksoin.

Tuo aallonpohja oli sysäys lähteä tekemään välillä jotain ihan muuta. Muutin uudelle paikkakunnalle ja aloitin uuden alan opiskelut. Sain onnistumisen tunteita pitkästä aikaa ja uusi ympäristö tuuletti päätä. Aloin myös ymmärtää, miten vakavasti olin ollut uupunut.

Nyt tajuan, miksi niin kävi. Olen oppinut tunnistamaan, missä tilanteissa voin toimia toisin. Olen oppinut pyytämään apua ja myöntämään, etten osaa itse kaikkea. Olen oppinut ymmärtämään, millainen työ minulle sopii ja mitä kaikkea se voisi sisältää. Olen oppinut suhtautumaan työhöni työnä ja olemaan armollisempi itselleni. Väittäisin, että tunnen itseni nyt hurjan paljon paremmin kuin ennen loppuunpalamista.

En kaipaa sääliä tai surkuttelua, vaan jaoin tarinani, koska haluaisin olla avuksi muille samassa solmussa oleville. Olkaa armollisia itsellenne ja antakaa ajatuksillenne tilaa! Kaiken ei tarvitse olla valmista tänään, eikä edes huomenna. Kukaan ei ole koskaan täydellinen eikä valmis – oman keskeneräisyyden tunnistaminen ja hyväksyminen vapauttaa energiaa tärkeämmille asioille.

Ehkä tämä tuo myös selvyyttä siihen, miksi Mailandiassa on ollut hieman hiljaisempaa. Ja että moi, täälläkin päässä on ihan vain ihminen. 💗

Nyt mennään ilomielin uutta kohti, sillä se tuntuu hyvältä ja oikealta – pitkästä aikaa! Kuten jo alussa totesin, tuntuu kuin olisin vasta oppinut piirtämään. Kaikki tuntuu uudelta ja jännältä, mutta taskussa on kuitenkin jo joitakin oppeja näiltä viideltä vuodelta yrittäjänä. Tästä on hyvä jatkaa!

Verkkokauppa on vielä vähän kesken, mutta avautuu viimeistään marraskuussa. Mukana on paljon tuttuja tuotteita, mutta jouluksi saadaan toivottavasti myös jotain ihan uutta kivaa! Voitais itse asiassa laittaa vielä ennen joulua joku kiva arvonta pystyyn, heijjoo niin me tehdään! Näistä lisää myöhemmin! 

Voikaa hyvin, kamut! 💗😘

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Ajatuksia yrittämisestä

Moni teistä on pyytänyt, että kertoisin Mailandian yhteydessä enemmän itsestäni. Kuka niitä Martteja oikein rustailee? Mitähän se oikein miettii? Millaistahan on oikein olla tuommoinen luovan alan pienyrittäjä? Tämä blogikirjoitus olkoon askel läpinäkyvämmän Mailandian suuntaan. :) Maija täällä moi!

Yrittäjän omakuva :)
Muutama teistä taitaa jo tietääkin, että olen nykyään sivutoiminen yrittäjä ja opiskelen kieliä Tampereen yliopistossa. Pääaineeni on pohjoismaiset kielet ja siksi suoritan nyt opintoihini liittyvää kieliharjoittelua täällä Tukholmassa. Hälsningar från Sverige! Ekat neljä viikkoa olin työharjoittelussa eräässä viestintäalan yrityksessä, mutta nyt olen keskittynyt enemmän Mailandiaan ja muihin projekteihin (muun muassa kesäflunssaan, voi jee). 

Mailandia on ollut mulle alusta asti tosi henkilökohtainen ja rakas, vähän kuin oma lapsi. Ekoina vuosina tuli lanseerattua uusia juttuja hyvinkin tunteella ja pohtimatta, mutta nyt mietin kaikkea tarkemmin. Millaisia tuotteita haluan tehdä? Mikä on se ydinosaaminen, mihin minun kannattaa keskittyä? Kysymykset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia kuin yritystä perustaessani. Tunnenkin olevani taas uuden alun äärellä – henkilökohtaisessa elämässäni on ollut monenlaista myllerrystä viime vuosina ja näin yksityisyrittäjänä se heijastuu välittömästi myös työhön, ainakin minun tapauksessani. 

Itse koen, että yrittäjyys on ollut enemmänkin jokin henkilökohtainen prosessi kuin työpaikka. Kun aloittaa kaiken tyhjästä yksin, vaikeita päätöksiä on tehtävä jatkuvasti ja erehdyksiä tulee varmasti. Olenkin joskus sanonut, että yrittäjä ehkä alkuun mokailee, paikkailee sitten tekemiään virheitä ja lopuksi ehkä pääsee itse asiaan, jos on ottanut virheistään opiksi. Harvoin voi kuitenkaan turvautua siihen "miten aiemmin on tehty", koska uudistua täytyy koko ajan. Ja ei ne mokat taida aina ihan niihin ekoihin vuosiin rajoittua... :D

Moni on sanonut minulle aloitettuani kielten opiskelun, että "vaihdoit sitten alaa ihan kunnolla!". Totta on toki se, että Mailandialle on jäänyt vähemmän aikaa ja opiskelu itsessään on tosi erilaista kuin luovan alan työ, mutta mielestäni kielet ja luova ala eivät ole ollenkaan niin kaukana toisistaan. Ehkä siksi, että molemmat asiat ovat olleet minulle rakkaita jo pitkään, mutta myös siksi, että minusta ne on täysin mahdollista yhdistää myös ammatillisesti. Kuvallisuus on iso osa tämän päivän viestintää ja kuvien avulla voidaan esimerkiksi edistää oppimista. Oma mielipiteeni on myös, että pärjätäkseen yrittäjänä tänä päivänä on hyvä hallita monenlaisia asioita. Profiloituminen on toki tärkeää, mutta käsitykseni on, että vain harva pärjää vain yhtä tuotetta tai palvelua myymällä. Olenkin pikkuhiljaa tekemässä uutta aluevaltausta viestintäpalveluiden suuntaan, mutta palataan siihen myöhemmin, kunhan opintoni etenevät. :) Syksyllä aloitan kandidaatintutkielman teon ja se vie varmasti aikaa ja energiaa, katsotaan rauhassa mitä tapahtuu.

Jos palataan siihen Mailandian nykyiseen ytimeen, eli Marttiin ja kamuihin, tuotteisiin ja tapahtumiin, niin seuraavan kerran tapahtuu heinäkuun lopulla. Menen nyt toista kertaa torimummuksi Tampereen Tallipihalle tuotteineni – kyseessä on viikko 30 eli olen paikalla ma-su 24.–30. heinäkuuta :) Myyn vanhaa varastoa pois reiluin alennuksin ja jos kaikki menee putkeen, jotain pieniä uutuuksiakin on luvassa! Ainakin suosittuja Tampere-kasseja (kuvassa) on taas saatavilla <3 Jospa saatais niitä  johonkin jälleenmyyntiinkin jo tänä kesänä?

Nettipuodin suunnittelu on hyvällä alulla, mutta en vielä lupaa mitään päivämääriä. Oman suunnitteluprosessini tuntien homma menee vielä pari kertaa uusiksi ennen sitä hiottua timanttia... 


Palataan pian, kamut! Heitelkää ihmeessä kommentteja alle, jos siltä tuntuu. Otan myös hiiiiirmu mielelläin vastaan sähköpostia ja ideoita ja kuvia teidän Mailandia-tuotteista! Sähköpostihan on  tietennii mailandia.info(at)gmail.com :)

Makeaa kesää teille kaikille <3